|
Näyttelyssä osoitetaan miten kulttuurivirtaukset ovat
siirtyneet antiikin ja Välimeren kulttuurin piiristä
itäistä ja läntistä tietä kohdatakseen
Suomeen tai muualla Pohjoismaissa.
Havainnollisesti esitetään miten länsisuomalaisen
kulttuurin tavat ja muodot löytävät vastineensa
Skandinaviasta ja Baltiasta ja itäsuomalaisen Länsi-Venäjältä.
Näyttelyssä kuvataan miten pitkän agraarin ajanjakson
kulttuurierojen avulla voidaan selittää myös nykyajan
kulttuurieroja yhtä hyvin Suomessa kuin muualla Euroopassa.
Vaikka talonpoikaiskulttuuri on hävinnyt, sen tuomat kulttuurierot
ovat yhä olemassa, sillä kulttuurin muutos on hidasta
ja vaatii paljon pitemmän ajan kuin tekniikan muutokset.
Siksi meillä vieläkin on eroja länsi- ja itäsuomalaisen
kulttuurin välillä ja länsisuomalaisen kulttuurinkin
sisällä eroja lounaissuomalaisen ja muun länsisuomalaisen
kulttuurin välillä.
Liedon Vanhalinnan historiallinen ja kulttuurinen merkitys halutaan
tuoda esiin korostamalla paikallisen lounaissuomalaisen peltoviljelyalueen
merkitystä edistyksellisyytensä sekä Itä-Ruotsin
ja Viron yhteyksiensä takia.
Esittely tarjoaa myös runsaasti taustamateriaali, jonka
avulla katsoja voi syventää tietojaan haluamassaan määrin.
Idän ja lännen maa -näyttely avattiin yleisölle
kesäkuussa 1999.
Kotimuseo
Arkeologiset
näyttelyt
Kansatieteen näyttelyt:
Elämänlanka
Vaihtuvat näyttelyt:
Näyttelyssä nyt
Menneet näyttelyt
|