Tilausravintola

Vanhalinnan tilat

Ajankohtaista

Yhteystiedot


Liedon Vanhalinna

Liedon Vanhalinna on yhden maan merkittävimmän esihistoriallisen linnavuoren kupeella sijaitseva museo-, kulttuuri- ja seminaarikeskus, jossa menneisyys ja nykypäivä kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Vanhalinnan yli 80 hehtaarin maa-alueet ja 13 rakennusta käsittävä kartanokokonaisuus sijaitsee kahden historiallisen valtareitin, Aurajoen ja Hämeen Härkätien varrella.

Esihistoriallisen puolustuslinnakkeen merkitys väheni Turun linnan valmistuttua Aurajoen suulle. Ruotsinvallan aikana Vanhalinnasta tuli ensin piispantila ja sitten läänitetty aatelistila. 1700- ja 1800-luvuilla Vanhalinnan tila oli Littoisten verkatehtaan perustajasuvun Hjeltin tila. Niiltä ajoilta periytyy maatalouden ja talonpoikaiskulttuurin arvostus, jota tilan viimeinen omistajasuku, Wanhalinnat, jatkoi menestyksekkäästi.

Mauno Wanhalinna sai tilan hoitaakseen vuonna 1930, jolloin kartanokeskuksen massiivinen uusklassinen päärakennus oli juuri valmistunut. Avioiduttuaan vuonna 1944 Mauno ja Ester Wanhalinna alkoivat rakentaa kodistaan elävää museota, minkä tulokset näkyvät nykypäivänä Vanhalinnan kulttuurikeskuksen monipuolisena näyttelytoimintana. Wanhalinnat halusivat turvata elämäntyönsä lahjoittamalla tilan silloin vielä yksityiselle Turun Yliopistolle vuonna 1956. Lahjakirjan hengessä Liedon Vanhalinna välittää nykypäivään kansallisen historiamme ja talonpoikaiskulttuurin arvomaailmaa.

Turun Yliopisto valtiollistettiin vuonna 1974, jolloin Vanhalinna jäi muun yliopiston lahjoitusomaisuuden tavoin Turun Yliopistosäätiön omistukseen. Yliopistosäätiö on tehnyt merkittävän kulttuurityön kunnostaessaan 1990-luvun puolivälistä lähtien kartanon koko rakennuskannan. Laajaan peruskorjausprojektiin osallistuivat myös opetusministeriö ja Liedon kunta sekä monet muut tahot.
Vuonna 1998 Turun Yliopistosäätiö perusti erillisen Liedon Vanhalinna -säätiön kehittämään laajenevaa toimintaa, jonka tuotolla ylläpidetään kulttuurihistoriallista kohdetta ja varmistetaan Wanhalinnojen perinnön säilyminen tuleville sukupolville.

Vanhalinnan museossa voi tutustua Mauno ja Ester Wanhalinnan museoksi sisustamaan kartanokotiin. Kartanon alakeraan arkeologisissa näyttelyissä on esineistöä arkeologisista löydöistä Vanhalinnan alueelta mutta myös muualta Varsinais-Suomesta kivikaudelta alkaen. Pihamakasiinissa on kansatieteellinen perusnäyttely "Idän ja lännen maa", jossa läntisen ja itäisen maanviljelysvälineistön avulla esitellään itäisiä ja läntisiä kulttuuripiirteitä sekä agraarisen työvuoden kiertoa. Härkätallin "Elämänlanka" -näyttely kertoo ihmiselämän kulusta, arjesta ja juhlasta 1800-luvun lopun Lounais-Suomessa.

Liedon Vanhalinna tarjoaa loistavat tilat myös erilaisiin juhliin ja kokouksiin.